maanantai 13. lokakuuta 2014

A Day in Galveston

Lauantaina lähdettiin aamusta ajamaan host-siskon ja ruotsalaisen vaihtarin Johannan kanssa kohti Galvestonia, joka on n. 1,5 tunnin päässä Sugar Landista Meksikonlahden rannalla. Ensimmäisenä pysäkkinä meillä oli Moody Gardens, jossa käytiin kiertämässä Aquarium, joka oli pyramidin muotoinen rakennus. Tämän jälkeen ajettiin rannalle, jossa otettiin kuvia, sekä käpsittiin pitkin rantaviivaa simpukoita keräillen. Texasin oikullinen sää pääsi kuitenkin yllättämään, sillä yhtäkkiä rupesi satamaan ja koska oltiin keretty kävellä melko pitkälle rantaa pitkin, kastuttiin kaikki litimäriksi juoksumatkalla autolle. Hetken aikaa kuivateltua päätettiin lähteä sadetta karkuun minnekkäs muuallekkaan kun syömään!! Sillä välin kun saatiin ruuat niin ilmakin selkesi taas ulkona ja päästiin takaisin rannalle. Tällä kertaa mentiin uimaan ja aallot siellä oli isoimmat missä oon ikinä ollut, jopa niin isot, että muutamat ihmiset oli surffaamassa.

Aurinko meni kuitenkin taas jonkun ajan päästä pilveen, ja siksi päätettiin lähteä pois rannalta. Pienen autossa freesautumisen jälkeen mentiin Pleasure Pier- nimiseen paikkaan, joka on siis laiturin päällä oleva huvipuisto. Ostettiin 25$ rannekkeet, joilla pääsi kaikkiin laitteisiin ja vaikka alue ei mikään iso ollut, niin mun mielestä tuo oli kyllä paras huvipuisto, missä oon ikinä ollut! Parhaimmaksi hetkeksi voin sanoa sen, kun mentiin laitteeseen, jossa istutaan "keinussa" ja ensin noustaan korkealle, jonka jälkeen laite pyörittää keinuja jonkun aikaa yläilmoissa. Paljaat jalat, hiukset tuulessa heiluen, vuorotellen näkyvissä meri ja kaupungin valot ja kaiken huipuksi näin kun joukko delffiinejä ui aivan laiturin vierestä. Korvaamaton hetki, jonka tuun varmasti muistamaan loppuelämäni!

Eilinen oli yksi parhaimmista päivistä tähän asti täällä Amerikassa. Päivä täynnä naurua, huutoa, aurinkoa, sadetta, hiekkaa ja onnellisuutta. 2 kuukautta vaihtovuodesta koettu ja kahdeksan toivottavasti yhtä hyvää, ellei parempaa jäljellä <3

                                     Miksu kuittaa ja toivottaa hyvää viikkoa sinne Suomeen!











Fried Oreos <3